keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Synttäritunnelmia Disneylandissä

Day 18. Newport, Orange County - Anaheim - Los Angeles.

Toiseksi viimeinen päivä Amerikassa alkoi juhlatunnelmissa. Ullan 27-vuotis synttäreitä vietettiin tänään 7.1.2009 ja aamulla synttärisankari sai osakseen perhéen onnen toivotukset. Aamupalalle lähdettiin rannalla sijaitsevan laiturin päässä olevaan Ruby's surf city dineriin, jossa 50-luvun tyyliin tilailtiin amerikkalaista aamupalaa, kananmunia, pekonia, makkaroita ja muuta.



Oli ehdottomasti paras aamupala koko reissun ajalta. Rannalla oli jo aamuvarhain useta surffareita ja ilma oli todella lämmin. Hiekkarannat jatkuivat silmän kantamattomiin, joten oli todella haikeaa lähteä Newportista kohti seuraavaa kaupunkia. =)



Aamupalan jälkeen ajeltiin sitten Anaheimiin, mielettömän suureen Disneylandiin. Sen verran lapsenmielistä joukkomme oli, että osalla oli vaikeuksia pysyä housuissaan, nähdessään Hessu Hopon ja muut kumppanit.



Disneylandi oli jotain suurempaa, kuin mitä kukaan meistä olisi osannut kuvitella. Huvipuistolaitteita, Disneymyymälöitä ja -hahmoja sekä tuhansia lastenvaunuja(taisteluvaunuja). Loppuillasta auringon laskettua pääsimme illan hurjimpiin laitteisiin. California screamin' -vuoristorata oli hurjin vuoristorata ever ja siinä pääsi vielä tekemään kiepin pää alaspäin.



Vuoristoradan jälkeen juostiin oikean 13-kerroksisen hotellin kokoiseen hilavitkuttimeen. Kyseessä oli Tower of terror, jossa hotellin hissi nuosi ja laski ylös-alan tuhatta ja sataa ja voin kertoa, että kyllä otti mahanpohjasta. Erikoisin ja siistein vemputin ikinä.


Rankan huvipuistopäivänjälkeen ajelimme takaisin Los Angelesin ja majoituimme siellä Santa Monicaan Best Western hotelliin. Illan ohjelmassa oli matkalaukkujen järjestelyä, viimeisten postikorttien kirjoittelua, Suomeen paluun kauhistelua, haikeaita tunnelmia, ... Huomenna on sitten viimeinen päivä Amerikassa, jonka päätteeksi aloitamme matkan takaisin Suomeen. Edessä on siis piiiiitkä päivä ja takuulla kova jetlagi.

Viimeinen postaus tälle blogille tulee reissun viimeisenä päivänä, eli huomenna perjantaina, kun saavumme illalla Suomeen.

- Pax

2 kommenttia:

  1. Mukava saada teidät takaisin tänne kotomaahan, turvallista kotimatkaa :D

    VastaaPoista
  2. Tuhannet kiitokset matkaturinoista!!On ollut MIELEEETTÖMÄN mielenkiintoista seurata ameriikan matkaanne ja onpa saanut palasen itsekin nauttia sen kulttuurista, nähtävyyksistä, ruuasta...Tervetuloa pakkasenpuremaan Ouluun! t.Riitta ja Arto

    VastaaPoista